31. lokakuuta 2013

Tuoksuöljyt, taikuus ja noidat

Näin Halloweenin kunniaksi päätin kaivautua hieman eteeristen öljyjen ja tuoksuöljyjen historiaan ja siihen miten ne yhdistettiin noituuteen ja taikoihin.


Tuoksuöljyillä on ollut merkittävä osa noituuden harjoittamisessa jo vuosisatoja sitten. Öljyjä on käytetty myös uskonnollisissa seremonioissa kautta aikain ja niillä on ollut omat merkityksensä ihmisten elämän erivaiheissa; kuten vuodenaikojen vaihteessa, häissä ja lukuisissa ihmisten juhlarituaaleissa.

Hengelliset öljyt rinnastettiin viidenteen ulottuvuuteen ja noidat uskoivatkin niiden auttavan heitä tavoittamaan näkymättömän henkimaailman, sekä kutsumaan niiden avulla voimia ja henkiä, joiden kanssa he halusivat keskustella. On olemassa öljyjä, jotka yhdistettiin vahvasti noituuteen; rituaaliöljyt, hoitoöljyt, aromaterapeuttiset öljyt, eteeriset öljyt ja käsinpuristetut öljyt.

Rituaaliöljyt on yleisnimitys tuoksuöljyille, joita käytettiin kynttilöiden valmistuksessa, rituaalitarvikkeissa, esineissä ja huonekaluissa. Tuoksuöljyjä käytetään yhä tänäkin päivänä käsintehtyjen kynttilöiden valmistuksen yhteydessä tuomaan yksilöllinen tuoksu kynttilään ja tuoksuöljyjä saatetaan yhdistelläkin.

Hoitoöljyt on termi, jota käytettiin vain Hoodoon ja manausten harjoittajien keskuudessa. Tämä hoitoöljy nimitys viittaa kaikkiin voitelu ja käyttö-öljyihin, joita hyödynnettiin riiteissä, rituaaleissa, loitsimisessa ja epämieluisan tai tavoitellun olotilan saavuttamisessa.

Käsinvalmistetut öljyt ja yrttiöljyt valmistettiin vartavasten tiettyä rituaalia tai taikaa varten, joita myös tavalliset ihmiset suorittivat. Ne valmistettiin yksilöllisiksi lisäämällä maagisia yrttejä, juuria, kukkia tai muita luonnonraaka-aineita yksinkertaiseen pohjaöljyyn (esimerkiksi oliiviöljyyn tai Seesamiöljyyn). Lopuksi tämä öljyseos ladattiin toimivaksi suorittamalla tietty rituaali.

Hengellisiä öljyjä on käytetty läpi historian lukuisin eritavoin. Kynttilöissä, kristalleissa, amuleteissa, talismaneissa ja muissa taikakaluissa, jotka oli valeltu tai valmistettu hengellisillä öljyillä muuttuivat noitien näkemyksen mukaan tavallisista maallisista esineistä voimakkaiksi taikavoimia ja energiaa sisältäviksi välineiksi.


Nykypäivänä tuoksuöljyjä käytetään yhä lukuisin eritavoin, mutta niihin ei enää yhdistetä vahvasti taikuutta tai noituutta. Tänä päivänä tuoksuöljyillä luodaan itse tehtyihin saippuoihin, ihonhoitotuotteisiin ja kynttilöihin tuoksuja, niitä käytetään tuoksulyhdyissä kotona tunnelman luomiseksi, sekä aromaterapeuttisien hoitojen yhteydessä tietyn mielentilan luomisen apuna.

Verkkokaupastamme löytyvät tuoksuöljyt sopivat käytettäviksi tuoksulyhdyissä, sekä luomaan hauska, erikoinen tai herkullinen tuoksu itse valmistettaviin saippuoihin tai kynttilöihin.

21. huhtikuuta 2013

Karvojenpoisto sääristä vahaliuskoilla

Poistamalla karvat vahaliuskoin kestää karvojen takaisinkasvu huomattavasti pidempään kuin höyläämällä, sillä vahaliuskat poistavat karvat juurineen.
Testasimme ja tutustuimme Peel Fruit vahaliuskojen käyttöön poistamalla asiakkaaltamme säärikarvat. Asiakkaamme on vuosien ajan käyttänyt höylää säärikarvojensa poistoon ja tämän seurauksena hänen säärikarvansa ovat alkaneet kasvaa hyvin paksuina ja mustina takaisin.

Vahaliuskoilla on mahdollista poistaa vähintään 3mm pituiset karvat, mutta asiakkaamme oli kasvattanut omiaa muutaman kuukauden, sillä hänen karvansa ovat erittäin paksut ja siten ne saattavat olla hyvin hankala poistaa vahaammalla, jollei pituutta ei ole hieman reilummin.


Peel Fruit vahaliuskapakkauksessa on kymmenen vahaliuskaparia ja neljä aloe vera liinaa, jotka rauhoittavat ihoa karvanpoistonjälkeen, sekä poistavat vahajäämät iholta. Ota pakkauksesta yksi vahaliuskapari ja hiero niitä käsiesi välissä hetki, jotta vaha hieman pehmenee.


Vedä liuskat erilleen ja aseta niistä toinen iholle. Lämmitä vahaa ja varmista vahan kiinnittyminen karvoihin hieromalla liskan pintaa alaspäin suuntautuvin liikkein. Vahaliskan irroittamisessa oleellista on, että vedät liuskaa aina vastakarvaan. Karvat myöskin irtoavat paremmin, jos kiristät ihoa toisella kädellä liuskan yläosasta samalla, kun vedät liuskan nopealla repäisevällä liikkeellä ylös, mahdollisimman lähellä ihoa.



 
Saimme yhdestä säärestä poistettua ihokarvat käyttämällä kolme vahaliuskaparia, sekä lopuksi pyyhimme ihon pakkauksessa mukana tulleella aloe vera liinalla. Totesimme Peel Fruit vahaliskat erittäin toimiviksi, sillä saimme helposti ja vain kymmenessä minuutissa poistettua kaikki karvat sääristä. Asiakkaammekin oli tyytyväinen pehmeään lopputulokseen ja hänen tapauksessaan suurien karvatuppien poistamisen jälkeensä jättämät punaiset läikät säärissä katosivat noin kolmessa tunnissa.

Erittäin tärkeää poistaessaan karvat vahaamalla on muistaa, että ei levitä kosteusvoidetta samana iltana alueelle jolta karvat ovat poistettu, sillä kosteusvoide saattaa tukkia karvatupen ja aiheuttaa sisäänpäin kasvavia karvoja. Samoin kuin saunaakaan ei suositella samana iltana.

Käyttämämme Peel Fruit Vahaliuskat löydät verkkokaupastamme tarjoushintaan 7,90€.

26. marraskuuta 2012

Kynnet pikkujouluihin

Eräs asiakkaamme mietti miten saisi kynsiin hieman näköä, mutta edullisesti ja suhteellisen helposti. Tästä sitten sainkin kimmokkeen kokeilla kynsiä, johon siirtäisin ihan tavallisesta sanomalehdestä tekstiä, eli lähdin luomaan sanomalehtikynsiä.

Aluksi kokeilin eri menetelmiä liottaa mustetta sanomalehdestä ja huomasin veden toimimattomaksi, sitten yritin 1%:lla vetyperoksidiliuoksella, mutta se kirveli inhottavasti, kunnes lopulta parhaaksi havaitsin Leiraksen Septidinin.

Kaikkiaan näihin kynsiin tarvitsin kynsileikkurit, viilan, värillisen kynsilakan, 10 kappaletta noin 2cm x 2cm kokoisia sanomalehden paloja, Septidin desinfiointi aineen, sekä värittömän päällyslakan.

Alkutilanne oli tämä:
Kynnet on leikattu halutun mittaisiksi ja ne on viilattu siisteiksi.
 

Lakkasin kynnet Casuellen kynsilakalla sävyllä Pinkki. Levitin ensin yhden kerroksen kaikkiin kynsiin ja sen jälkeen lisäsin toisen kerroksen yksikerrallaan aina ennen sanomalehdestä leikattujen suirojen painamista kynttä vasten.


Annoin toisen kerroksen lakkaa kuivahtaa noin 30 sekunttia. Sinä aikana suihkutin Septidiniä yhdelle lehdenpalalle pyyhkeen päällä niin, että sanomalehtipaperi tummui ja oli riittävän märkä. Painoin kastellun lehdenpalan kynttä vasten (huomaa tarkistaa, että painat lehtileikkeleen tekstipuolen kynttä vasten, muuten teksti ei siirry kynteen, näin kävi epähuomiossa minulle ja sain tekstin peukalooni). Painaa saa suhteellisen napakasti ja jos haluaa tekstin koko kynnen alueelle kannattaa ennen lehdenpalan irroittamista kynneltä painaa myös hetki reunoilta. Painoin lehteä noin 20 sekunttia per kohta, jotta sain mahdollisimman intensiivisen tuloksen.


Kuvassa yllä näkyy tulos ennen kynsien siistimistä ja viimeistelyä. Voit siistiä kynnet kynsilakanpoistoaineessa kostutetulla vanupuikolla ja viimeistellä lakkauksen sipaisemalla kerroksen päällyslakkaa kynsiin tai voit levittää ensin värittömän päällyslakan ja jos olet hyvin kiireinen ja haluat saada samalla tiskipöydän siistiksi niin voit lopuksi tiskata ja samalla tiskivedessä hieroa kynsinauhoilta yli menneitä lakkoja pois.


Aivan viimeiseksi rasvasin mallin kädet Scent Sensationsin ihanan tuoksuisella Lotus Lounge käsivoiteella. Casuellen kynsilakka kuivuu myös yllättävän nopeasti, joten lakasta riippuen toisen kerroksen levityksen jälkeen sanomalehden kostuttamiselle jäävä aika voinee vaihdella jonkin verran. Toivottavasti löysit joitakin vinkkejä tai ideoita kynsien laittoon esittelemästäni kokeilusta. Haluan myös kiittää todella paljon kuvissa esiintyvää kynsimallia!

1. lokakuuta 2012

Hauskuutta ja helppoutta jalkahoitoon

Lily Lololta saapui kaikille niille, jotka ovat epäröineet mineraalimeikkipuutereissa sävyjen välillä meikkipuutereita testerikoossa. Hinta Lily Lolo mineillä vain 3,50€, joten nyt voit olla varma oikeasta sävystä ennen täysikokoisen ostoa.

Saimme myös uusia ja laadukkaita meikkisiveltimiä Lily Lololta ja lisäämme nämä kaikki uutuudet verkkokauppaamme mitä pikimmiten.

Tästä pääset suoraan Lily Lolo valikoimaamme.



Otimme myös jalkahoidon yhteydessä testiin Bomb Cosmetics sarjan minikylpypommit ja asiakkaamme ihastui kokemukseensa pommista, sillä pommin sisältämät eteeriset öljyt pehmittivät jalkoja yllättävän hyvin. Hän koki pommin käytön myös helpoksi ja nopeaksi jalkojen hoito keinoksi kiireiselle, sillä kiireessäkin ehtii laskea vatiin vettä ja tiputtaa joukkoon yhden minipommin, sekä huljutella muutaman minuutin jalkoja vedessä. Lopputuloksena jalkojen pikainen deodorointi ja rentoutus rasittuneille jaloille.

Tästä pääset tutkimaan valikoimamme kylpypommeja.


Minikylpypommit ovat oiva valinta ennen jalkahoitoa tai muuten vain jalkojen hemmotteluun. Pommista veteen liukenevat eteeriset öljyt deodoroivat ja pehmittävät jalkoja, joka valmistaa ihon kuorintaan tai kantapään kovettumien poistoon.

Mikään ei myöskään estä käyttämästä pommeja ammeessa, jolloin öljyt hellivät koko kehoasi.

Millaisista ja minkä tuoksuisista kylpypommeista sinä pitäisit?

28. elokuuta 2012

Opas Lily Lolo mineraalimeikkipuuterin valintaan

Oikean meikkipuuterisävyn valinta voi tuntua hankalalta varsinkin kun sävyjä on monia. Oman sävyn valinta on suositeltavaa aloittaa kasvojen sävyn määrittelyllä, sillä Lily Lolon mineraalimeikkipuuterit on jaettu kolmeen ryhmään, joita ovat neutraalit, kylmät ja lämpimät sävyt.
Neutraalit sävyt on suunniteltu heijastamaan ja mukailemaan ihon omaa luonnollista sävyä, kun taas kylmätsävyt ovat pohjäväriltään vaaleanpunertavalle iholle ja lämpimät kellertävän sävyiselle iholle tarkoitettuja.

Kasvojen pohjasävyä tutkittaessa on hyvä seistä hyvin valaistun peilin edessä ilman meikkiä. Pohjasävyä ei kuitenkaan kannata etsiä arvioimalla kasvojen ihoa, sillä monilla kasvot punoittavat luonnostaan tai pesun jäljiltä, ja se voi ajaa herkästi harhaan. Näin ollen kannattaa katsoa mieluummin ranteen tai kaulan ihoa.


Esimerkiksi yllä olevasta kuvasta voimme todeta Jennifer Lawrencella olevan keltapohjainen iho, jolloin hänelle sopivat lämpimät meikkipuuterisävyt, kun taas Evangeline Lillyn iho on punapohjainen ja näin ollen hänelle sopivat kylmät sävyt.

Kun ihosi pohjasävy on löytynyt siirrymme miettimään meikkipuuterin tummuutta. Huomaathan kuitenkin pohjasävyissä, että toisille keltapohjaisen ihon omaaville kellertävä meikkipuuteri, lämpimien sävyjen kategoriasta, voi olla liian keltainen, jolloin oma sävy tulee valita neutraaleista, sillä tarkoitus ei ole korostaa keltaisuutta tai vastaavasti punaisuutta ihossa.

Alla on taulukko, josta voit tutkia sävyjä tummuus järjestyksessä jaoiteltuna pohjavärikategorioihin.


Muista, että ihonsävysi muuttuu vuoden mittaan - talvella se on kalpeampi ja kesällä ruskettunut. Paras tapa on käyttää kahta eri meikkipuuterisävyä vuodenajan mukaan, jolloin sekoitat niistä aina juuri itsellesi sopivan sävyn.

21. kesäkuuta 2012

Oletko kiinnostunut yhteistyöstä tai kumppanuudesta

Jos sinulla on blogi tai verkkosivusto ja intohimo kosmetiikkaan, olet etsimämme yhteistyökumppani.

Kaikki mitä sinulta vaaditaan on kiinnostus verkkokauppaamme, sekä tuotteitamme kohtaan ja halu kertoa niistä eteenpäin muille sivustollasi.

Luomme sivustollesi yksilöllisen tarjouskoodin, jonka jaat sivustollasi. Kerromme sinulle myös uutuuksista ja tapahtumista, joista voit uutisoida sivustollasi.

Emme tietenkään unohda vaivannäköäsi ja siksi myynninseurannan avulla palkitsemmekin sinua sen mukaan, tuotepaketilla tai lahjakortilla verkkokauppaamme, kuinka paljon tuot kävijävirtaa, sekä asiakkaita verkkokauppaamme. Tuotepaketin tuotteita voit sitten esitellä sivustollasi ja jakaa kokemuksiasi lukijoidesi kanssa.

Jos kiinnostuit otathan meihin yhteyttä artemis.verkkokauppa@gmail.com

31. toukokuuta 2012

Uutisia Lily Lolosta!

Valikoimamme Lily Lolon ihanista mineraalimeikkituotteista täydentyy nyt poskipunilla, jotka saapuvat verkkokauppamme valikoimiin niin pian kuin vain mahdollista. Poskipunien hinnaksi tulee 10,50€ ja valikoimastamme tulevat löytymään kaikki kymmen poskipunasävyä, jotka Lily Lololta tällä hetkellä löytyy.

Omassa käytössä minulla on Lily Lolon Ooh La La sävy, joka on ollut oma ehdoton suosikkini jo reilun vuoden verran, sillä se on juuri täydellinen arkeen, mutta sopii myös juhliin.

Alle lisäilin videon, jossa kerrotaan poskipunan levityksestä. Videolla mallilla on poskipunasävyä Rosebud.



Näillä näkymin Lily Lolo on myös tuomassa valikoimaansa ripsiväriä, mutta sitä joudumme vielä odottelemaan. :)

Blogi herää jälleen eloon saaden uuden käyttötarkoituksen

Tämä on verkkokauppa Artemiksen, sekä 3.12.2011 Kouvolaan avattavan Artemis kosmetiikkaliikkeen virallinen blogi. Tällä voit lukea uutuuksista, tunnelmista, tapahtumista, nähdä kuvia liikkeestä, sekä kuulla ennakkoon erikoistarjouksista.

Näin alkuun on varmasti paikallaan kertoa jotakin liikkeemme taustasta. Artemis aloitti noin vuosi sitten verkkokauppana ja kasvaa nyt saaden oman liiketilan läheltä Kouvolan keskustaa Tehontie 31:stä. Kosmetiikkaliike on ollut minun pitkäaikainen unelmani ja ammattiinvalmistumisen jälkeen uskalsin lähteä toteuttamaan tätä unelmaa. Tuomme itse maahan ison osan kosmetiikkatuotteistamme, joten meiltä voi löytää myös harvinaisemmat tuotemerkit, kuten Lily Lolo, CCUK, Source Balance ym.

Tuotevalikoimaamme kuuluu käsinvalmistetut luonnonpalasaippuat, palashampoot, kylpypallot, hiusvärit, mineraalikosmetiikka, sekä erityisesti nuoret huomioon ottavia edullisia meikkisarjoja. Erikoisuuksina myymme uusiutuvista luonnonvaroista valmistettuja laukkuja, sekä Alchemyn koruja.

Siirry tästä verkkokaupan puolelle!

29. maaliskuuta 2011

Artemis verkkokauppa



Käykäähän tutustumassa tuohon verkkokauppaan. Se on minun ylläpitämäni pieni verkkokauppa, jonka tuotevalikoimaa laajennan hiljalleen asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaan. Käykää siis ihmeessä tutustumassa, ja tuote toiveita voi esittää minulle jättämällä kommenttia tähän alle tai vastaamalla verkkokaupassa olevaan kyselyyn.

Hiusten värjäys operaatio osoittautui kaaokseksi ja se on vielä osittain keskenkin, sillä punaisuus paistaa edelleen läpi. Nyt täytyy vielä odotella viikon verran ennenkuin voin tehdä taas värinpoiston ja yrittää vielä toistamiseen korjata tätä ruskean, punaisen, vaalean ja oranssin hiuksen sekamelskaa. Millaisia kokemuksia teillä muilla on punaisista hiuksista?
Tulevana viikonloppuna luvassa sitten kunnon selonteko hiustenvärjäyksen kaikista vaiheista kuvineen.

24. helmikuuta 2011

Pitkä hiljaisuus päättyy...

Joulu ja uusi vuosi meni, ja koulun päättötyö valmistui. Tässä onkin oiva tilaisuus palata bloggailun pariin, sillä kevään pitäisi olla tulossa, mutta ulkona pakkasta on noin -15 astetta, joten minulla, vilukissana, ei ole mitään asiaa ulos.

Eksyin kuitenkin, kylmyydestä huolimatta, Anttilaan pimeille päiville, ja kosmetiikkaosastolla vaellellessani päätin piristää itseäni uudella hiusvärillä. Ostin siis Loreal Parisin Super Blonde värinpoiston ja Schwarzkopfin uutuuden Soyance 9.4 Luonnonvaalea hiusvärin, joilla aloittaisin taistelun punaisen hiusvärin poistamiseksi.


Siltä varalta, että hiukseni pahastuisivat tästä operaatiosta varustauduin tilaamalla Avonilta Advance Techniques colour protection shampoon, Advance Techniques Dry end serumin ja Advance Techniques Revitalising Treatmentin. Näiden voimin yritän säästää hiuksiani, sekä etenkin seerumin avulla pyrin minimoimaan värjäyksen helposti aiheuttamat latvojen vauriot, sekä kaksihaaraiset. Revitalising Treatmentin olen kokenut ihanteelliseksi jokaisen hiustenvärjäys kerran jälkeen, sillä se auttaa selvittämään hiukset ja poistaa pörröisyyttä.



Tarkemmin värjäysprosessin etenemisestä ja vaiheista kerron seuraavassa postauksessa, mutta tällä hetkellä toivon todellakin välttäväni pahimmat katastrofit ja ongelmat punaisuuden poiston kanssa. Peukut siis pystyyn...
Free Website templatesFree Flash TemplatesRiad In FezFree joomla templatesSEO Web Design AgencyMusic Videos OnlineFree Wordpress Themes Templatesfreethemes4all.comFree Blog TemplatesLast NewsFree CMS TemplatesFree CSS TemplatesSoccer Videos OnlineFree Wordpress ThemesFree Web Templates